Uutiset
/images/02_KUVITUSKUVAT/ylpeys18.jpg

Alajärven Ankkurien Superpesiskausi jatkui edelleen mollivoittoisena.
Kossu ei käytännössä antanut Ankkureille mitään mahdollisuutta pisteisiin,
vaan yli kahden ja puolen tunnin pelin jälkeen jaksot ja pisteet Kossulle.

Alussa Ankkurit saivat kehiteltyä jatkuvan ajon, mutta kotiutusyritykset olivat
ponnettomia. Tasoittavalla Juho Toivola lyö kovaa takarajalle ja kopparin
sählätessä tilanne 1-0. Toisessa vuorossa Juho lisää johtoa lyömällä
kakkosjatkeelta läpi. mutta jatkotilanteesta Jere Dahlström ei onnistu.
Alajärvi saa kolmannessa ajon, josta Sami Mikkolanaho kaventaa tilanteeksi 2-1.
Neljännen alussa polttolinjan haparoidessa Rami Mäkinen tasoittaa, eikä
johtojuoksukaan kauas jäänyt. Kossu kuitenkin sisävuorollaan saa heti tilanteen
päälle ja Janne Leppälä tutusti kakkosjatkeelta ratkaisee ensimmäisen jakson.

Hiukan nihkeän jakson jälkeen toisessa Kossu panee heti tuulemaan tekemällä
Jerelle ajon, jota seuraa hieno kolmosjatkeen puhkaisu , tilanne 2-0. Koko tiimi
pelaa hienoa lyöntipeliä ja vuoron päättyessä tilanne jo 6-0. Seitsemäskin juoksu
oli syntyä, mutta kakkostuomarin näkemyksen mukaan se olikin koppi.
Toisen vuoron tasoittavalla Ankkurit sai hieman lohtua kahdella kavennuksella.
Kossun 'huilatessa' kaksi sisävuoroa , sai se vielä viimeisessä myllytystä uudelleen.
Jere löi toisenkin kerran kolmosjatkeelta läpi, nyt tuloksena kolme lisää. Kokoon-
panoon paikkansa pelannut Jouni Mäki kiitti ja löi myös kakkosjatkeelta 1+1.
Ottelun viimeinen juoksu syntyi Henri Itävalon hienolla kierrenäpillä, jolla Jouni
toi tuplajuoksun. Tänään Kossun koko joukkue osallistui peliin ja suoritukset

olivatkin kauttaaltaan lupauksia antavia. Sarjan neljäs sija vaatii kuitenkin vielä
useita voittoja lisää. Tulevista kolmesta pelistä 4-5 pinnaa sopisi kuvioon.
Ensi tiistaina Kossu pelaa Vimpelissä ja perjantaina Seinäjoella.
Kotiotteluun 2.8. tulee vastus Joensuusta.


Tilastot

Kuvat: Jussi Niukkala

Kouvola aloitti vahvasti ottelun ja Matti Latvala avaa juoksutilin välilyönnillä.
Toinenkin juoksu tulee kopparin edestä, ennenkuin Henri Itävalo lopetta vuoron
näpin haullaan. Tasoittavalla Jere Dahlströmin kovalla keskilyönnillä kavennus 1-2.
Kossun koko tiimi pelasi loistavaa ulkopeliä ja Koplan juoksut jäivätkin siihen.
Kolmannessa Juho Toivola tasoittaa ja sinetiksi neljännessä kovaa kolmosjatkeelle,
 josta lähes hölkäten kunnari ja voittojuoksu.

Toinen jakso alkaa huonosti, kunnes Tuomas Tuohisaari kahden palon tilanteessa
suoraan kakkoselle. Lopulta Mikko Mahlamäki pistää kaiken peliin ja runttaa
Kossulle 1-0 johdon. Käytännössä Kossu ratkaisee pelin toisessa tekemällä
 numeroiksi Jeren johdolla  5-0. Kolmannessa Kouvola kaventaa yhdellä.
Loppulukemiksi jää 5-1, jolla Kossu saa hienot kolme pistettä.
Ottelun kolmostilanteet kotijoukkueelle 15-13, eli kotiutuspuolella oli
tälläkertaa suurin ero. Molemmat lukkarit pelasivat hyvin ja VP Yli-Hirvelä
eteni mainiosti, neljän tuodun verran.

Kossu taistelee nyt vielä ainakin 4-6 sijoista, jolla välttäisi säälipleiarit.
Seuraava ottelu on Jyväskylässä ensi tiistaina. Kotipeli sitten perjantaina
Alajärveä vastaan. Niistä voitot, niin taistelu jatkuu.

 

Tilastot

Muutaman pelin jälkeen Kossu sai taas lähes parhaan kokoonpanon jalkeille,
vain Antti Kuusisto oli vielä sivussa. Ottelu alkoi Seinäjoen JymyJussien lyönneillä,
pääosin juoksuttomuus oli Henri Itävalon lukkaroinnin ansiota.Tasoittavalla
Jere Dahlström ei saanut miestä kotiin, mutta Mikko Kytömäen polttolinjan ylitys
tuotti johtojuoksun.Toisessakin vuorossa Itävalo pitää JymyJussit ja Vainionpään Jp:n
pelätyn tykin kurissa.  Jere lyö kovaa kakkospesään, jolla Kossulle 2-0 johto,
sivaltaen kolmannessa vielä yhden lisää, Mikko Mahlamäki kaunistelee numeroiksi 4-0.
JymyJussit tulee kuitenkin neljännessä peliin mukaan Severi Piispasen kunnarilla.
JP Vainionpää ei saa ajosta valmista, joten Markus Hallasuon kavennus jää viimeiseksi.

Toisen jakson juoksutilin JymyJussit avaa Kossun harhaheitolla kolmoselle. JP Vainionpään
lisätessä sitä kolmannessa  painuvalla kovalla kopparin eteen. Kossun kolme sisävuoroa
meni käytännössä täysin penkin alle alokasmaisten virheiden takia. Viimeisen alussa
tuli kuitenkin lohtua Jeren näpillä ja Janne Leppälän välilyönnillä. Johtojuoksua ei saatu
kuitenkaan aikaiseksi. Tasoittavalla  JymyJussit päätti ottelun tuplapaloonsa ja näin
Kossulle tärkeät kaksi pinnaa.
 Ottelun parhaita palkittujen lisäksi oli Antti Pukkinen 6/7 sekä Henri Itävalo monilla kärpäsillä.
Ensi tiistaina joukkueet kohtaavat uudelleen Seinäjoella.

 

Tilastot

 

Kuvia ottelusta (EH kuvat)

 

Kossu lähti peliin pahasti varamiehisenä, tosin Anttoni Jakobsson, Juho
Hakomäki ja Jouni Mäki eivät mitenkään pettäneet. Kossu aloitti sisällä ja
Jere Dahlström löi kovaa keskelle tilanteeksi 1-0. Sotkamo ei tasoittavalla
saanut miestä kotipesään. Kun Kossu ei toisessa saanut valmista, tuli
Sotkamo sitten Toni Kohosen näpillä ja välilyönnillä ohi. Roope Korhonen
löi sitten varmasti väliin ja tilanne jo 1-3. Jere kaventaa välilyönnillä
kolmannessa, mutta Kohosen näppi yllättää vielä etukentän ja
lopputilanne 2-4. Neljännessä hyvästä tilanteesta huolimatta ei Kossu
saanut kavennusta.

2. jakson alkuun Sotkamo kehittää heti jatkuvan ajon, josta Immo Rautiainen ja Roope
lyövät juoksut. Kossu tasoittavallaan tekee palottoman ajon Jerelle ja
Jere kiittää lyömällä kakkos- ja kolmospuolen lyönneillä tasoituksen 2-2.
Tuomas Tuohisaari jatkaa lyömällä kakkospesästä monttuun ja
kiertää kunnarin. Toisessa vuorossa Anttoni tuhoaa kaksi Sotkamolaista
pesälle ja vuorossa he jäävätkin juoksuitta. Tasoittavalla Mikko Mahlamäki
yllättää kopparin ja tilanne Kossulle valoisa 4-2. Kolmas ja neljäs vuoro olivat
Sotkamon Kosti Rautiaisen ja Roopen suvereenia hallintaa. Taakse
suunnatuilla lyönneillä tuli ratkaisu. Jakso sitten päättyi lopulta peräti 4-14.
Kossun ajoittain hyvinkin toiminut lyöntipeli katosi tuossa myllytyksessä,
eikä todellista taistelua enää syntynyt. Sotkamoon kolme pistettä.


Sunnuntaina Kossun vieraaksi  tulee JymyJussit, silloin on taistelussa taas
kaikki mukana. Epävakaasta säästä huolimatta kauden yleisöennätys vaaarassa?

Tilastot

Palkitut: Tuohisaari sekä Kytömäki

Kitee aloitti sisällä ja sai heti tuntea, että tänään Kossun lukkari
Henri Itavalo on vauhdissa. Tuota pikaa kolme paloa ja sitten
lyöntivuorollaan Henri vielä tekaisi välilyönnillä Kossulle johtojuoksunkin.
Toisen vuoroparin ainoan teki Sami Joukainen kolmospuolen tykityksellä.
Kolmannessa  Jere Dahlström esitteli lyöntivalikoimaansa, siitä kuitenkin
Kitee selvisi yhdellä annetulla ja tilanne 2-1. Hyvän pelin pelannut
Kiteen lukkari Joni Tervo  tasoitti välilyönnillä jakson. Kossu sekoili
tasoittavansa ja jäi juoksuitta. Jakso 2-2 ja pistemenetys molemmille.

Toinenkin jakso alkoi vähäjuoksuisena. Jere löi Kossun johtoon hyvällä
välilyönnillä, jota toisessa vuorossa kasvatettiin 4-0. Kiteekin sai toisessa
juoksun, vaan kolmas olikin sitten Kossun myllytystä. Jere näpillä 5-1
ja sitä seurasi päivän komein lyönti kolmosluukkuun, Mikko Mahlamäki
kirkasti sillä hienosti kilpeään ja kiersi helposti kunnarinkin tilanteeksi 9-1.
Lopussa Kitee kavensi, Kossun varmistellessa, parilla. Jakso päättyi 9-3,
tuoden tärkeät kaksi pinnaa Kossulle. Jo mainittujen lisäksi Antti Pukkinen
pelasi tasaisen varman pelin, vaihdellen 100% teholla. Erikoismaininnan
ansaitsevat, ensimmäisen ulkopelin Superissa pelannut Anttoni Jakobsson
sekä varmasti esiintynyt Jouni Oja-Lipasti, joka tuurasi loukkaantunutta
Janne Leppälää. Poissa oli myös sormimurtuman takia Jouni Koskela.

Seuraavassa pelissä viikon päästä Kossu kohtaa vieraissa Hyvinkään
ja sitten vahvasti aloittaneen sarjanousija Oulun. Kotipeli Sotkamoa
vastaan on vuorossa kahden viikon päästä ti 7.7.


Tilastot

Alakategoriat

KOSSUSUPER @ INSTAGRAM