Uutiset
/images/02_KUVITUSKUVAT/ylpeys18.jpg

 

 Valmennusjohdon sekä Puputin mietteitä avausleiriltä.

Kossun edustusjoukkue avasi harjoituskauden virallisesti menneenä viikonloppuna testileirin ja palaverien muodossa. Perjantaina joukkue kokoontui Ilmajoella ja lauantaina jatkettiin Nurmossa ja Seinäjoella. Pelinjohtaja Tomi Niskanen oli heti alkuun mielissään siitä, että kaikki 14 sopimuspelaajaa saatiin heti alusta alkaen treenivahvuuteen mukaan. Lisäksi ringissä on tällä hetkellä 3 nuoremman kaartin edustajaa.

Leirin päätyttyä teimme valmennusjohdolle sekä joukkueen uudelle pelaajalle Petrus Puputille muutaman tiukan kysymyksen. Tässä herrojen mietteitä:

Pelinjohtaja Tomi Niskanen:

- Millä mietteillä uuteen harjoituskauteen?

Tomi: Innostuneena ja uudistuneena. Paljon on analysoitu viime kautta pelillisesti missä asioissa puolivälierä-sarjassa hävisimme Jomalle ja tietenkin koko kautta, loukkaantumiset mistä johtui ja paljon muita asioita.
Päällimmäisenä ajatuksena uudistuminen ja oman toiminnan kyseenalaistaminen. Kaikkien toiminta ei ole ollut viime eikä menneinä vuosina huipputasolla missä halutaan asioiden olevan.  Kaikkien on sitouduttava tiiviimmin - luulemisen aika on ohi.

Harrin(Yrttiaho) kanssa on tiiviisti kuukausi kasattu ajatuksia kauden prosessista ja siitä miten myydään ajatuksia pelaajille. Me valmentajat voimme auttaa - urheilijoiden vastuusta ja motivaatioista homma lähtee - yhdessä tehdään.

Huippuammattilaisen saaminen seuraan toi herätyksen ja innostuksen jokaisen tekemiseen. 

Harrin tulon myötä saimme mahdollisuuden huipputasolle nousemiseen yksilötasolla / seurana - meidän on motivoiduttava tekemään isojakin muutoksia.
Urheileminen nostetaan entistä tärkeämmäksi arvoksi.

- Miltä joukkue vaikuttaa näin avausviikonlopun perusteella?

Tomi: Yhteinen avausleiritys oli tosiaan nyt, suurin osa pelaajista on harjoitellut jo pari kuukautta aktiivisesti, siellä on noin 1-2vkon paussia ollut kauden jälkeen.
Harrin ohjeistuksella sitten muutaman viikon.
Nyt on testiviikko takana ja tästä jatketaan eteenpäin yksilöllisesti.

Haksan (Juho Hakomäki) kanssa on tehty lukkaritreeniä ja fysiikkaharjoittelua ominaisuuksien parantamiseen käytännössä viime kauden loppumisesta lähtien.
Yhteisiä tapaamisia joukkueella on ollut jo aiemmin syksyn aikana.

Joukkue on alkutekijöissään, annetaan rakentua rauhassa. Motivoitunut  joukkue on, se on käynyt selväksi syksystä lähtien.

Joulukuussa meillä on kaksi pidempää leiritystä. Yhteisharjoittelun aloitamme tammikuussa.
Seurassa yleisesti on positiivinen pöhinä ja sen aistii joukkuekin.
Aika siirtyä tekoihin.

Fysiikkavalmentaja Harri Yrttiaho:

- Miltä on alkutaival tuntunut Koskenkorvan Urheilijoiden valmennustiimissä ja miltä joukkue vaikuttaa? 

Harri: Alkutaival on tuntunut erittäin hyvältä. Se on ollut työntäyteinen, mutta erittäin antoisa. Tompan kanssa olemme keskustelleet paljon prosessista ja sen osalta olemme kasanneet palapeliä osanen kerrallaan talven osalta yhteen. Joukkueessa näen paljon mahdollisuuksia. Jokaisessa pelaajassa on paljon ulosmittaamatonta potentiaalia.

- Mitä asioita haluat erityisesti painottaa/tuoda esille joukkueelle/yksilölle näin talviharjoittelukauden alussa?

Harri: Näin alkuun tottakai yritän tuoda oman tietämykseni yleisesti harjoitusprosessista ja siihen liittyvistä asioista. Kokonaisuus on saatava mahdollisimman hyvin kehitystä tukevaksi joka osa-alueella. Tarkoitus on myös tuoda ymmärrys tehdyistä asioista pelaajille, jotta mahdollistaisimme heidän tekemisensä laadun. Harjoittelu tulee olemaan heti alusta asti yksilöllistä, joten yksilön vastuu ja heidän oman tekemisensä omistaminen on ollut yksi tärkeimmistä asioista tässä vaiheessa.

2.Pelinjohtaja Tommi Huhtanen:

- Mikä vaikutelma jäi uudesta Kossun joukkueesta avausviikonlopun jälkeen?

Tommi: Ensivaikutelma oli erittäin hyvä. Joka miehellä on kova halu kehittyä niin yksilönä, kuin joukkueenakin. Erityisesti nuorisokaarti näytti jo nyt, että nälkä isoon rooliin on kova. Tästä on hyvä jatkaa!

- Mikä fiilis itselläsi on tässä vaiheessa, nyt kun aloitat ensimmäisen kauden superin 2.pelinjohtajana?

Tommi: Hyvä ja innostunut fiilis. Joukkueessa on paljon ennestään tuttuja pelaajia ja porukkaan olikin helppo tulla. Kyllä tämä hieno mahdollisuus on myös itselle, kun pääsee työskentelemään huippuvalmentajien ja huippupelaajien kanssa.

Petrus Puputti:

- Joukkueen uusi pelaaja Petrus Puputti, miltä on Kossu maistunut näin alkutaipaleella?

Petrus: Makoisaltahan tämä alkutaival on maistunut. Syksyn mittaan on ollut pari epävirallisempaa kokoontumista, mutta nyt tosiaan laitettiin varsinaisesti hommat koko joukkueen voimin käyntiin. Uuteen seuraan ja porukkaan siirtyminen tuo aina oman mausteen tähän hommaan, samalla se virkistää mieltä ja motivoi tekemään entistä kovemmin töitä.

- Miten muu joukkue on ottanut uuden pelurin vastaan?

Petrus: Hyvän vastaanoton koen saaneeni, mukava on ollut liittyä joukkueeseen ja lähteä tekemään hommia joukkueen tavoitteen eteen. Selkeästi huomaa, että ympärillä on todella motivoituneita pelaajia, joille ei pelkkä puolivälieräpaikka riitä.

- Oletko päässyt nauttimaan jo Jere Dahlströmin uskomattomista tarinoista?

Petrus: Ainoastaan yhden treenin verran, mutta eiköhän tuota tässä talven ja kesän mittaan ehdi jokusen tarinan kuulemaan!

Pääyhteistyökumppanit jatkavat

Koskenkorvan Urheilijat on solminut merkittäviä yhteistyösopimuksia.  Pääyhteistyökumppaneista jatkosopimus on solmittu Ilmajoen Sähkökoje Oy:n ja Seinäjoen Puutarha Oy:n kanssa.  Myös LVI-Talo Kannosto, Rantalainen Oy sekä Kurikan Kaukolämpö ja Ilmajoen Lämpö jatkavat merkittävinä yhteistyökumppaneina.

Neuvottelut myös muiden yhteistyökumppaneiden kanssa ovat alkaneet ja KoU:n myyntiorganisaatioon on saatu runsaasti lisää henkilöstöä.  Tiedotamme KoU:n organisaatiomuutoksista marraskuussa. 

 

 

Puputti Koskenkorvan Urheilijoihin

Koskenkorvan Urheilijoiden Superpesismiehistö on valmis. Edustusmiehistö täydentyy uudella hankinnalla, kun Alajärven Ankkureiden nopeakinttuinen Petrus Puputti siirtyy seuran riveihin. Seinäjoella asuva Puputti oli menneellä kaudella Ankkureiden vahvimpia etenijöitä tuoden 28 ottelussa 38 juoksua. Kärkilyöntiprosenteissa Puputti oli koko Superpesiksen runkosarjan 6. paras prosentein 75,37%. Ulkopelissä Puputti pelasi pääasiassa etukentällä siepparin tontilla.

Lisäksi KoU käytti option jokerikotiuttaja Jere Dahlströmin kanssa. Menneellä kaudella Dahlström taisteli tiukasti Superpesiksen lyöjäkuninkuudesta lyöden yli 100 juoksua Kossulle. Uutta lukkaria KoU ei hanki JymyJusseihin siirtyneen Henri Itävalon tilalle. Seuran lukkarina häärii tulevalla kaudella toissa vuonna Itävalon sairaslomaa hyvin paikannut Juho Hakomäki. Hän oli tällä kaudella Jalasjärven Jalaksen riveissä ykkössarjan parhaita lukkareita. Lisäksi seura on solminut jatkosopimukset runkopelaajien Mikko Kytömäen, Janne Leppälän ja Veli-Pekka Yli-Hirvelän kanssa.

 

Niskanen jatkaa pelinjohtajana Huhtanen apurinaan

Tomi Niskanen jatkaa seuran pelinjohtajana myös ensi kaudella. Seura on ollut tyytyväinen Niskasen pelinjohtoon ja valmennuksen kokonaissuunnitteluun ja –toteutukseen. Janne Rauhala ei jatka toisena pelinjohtajana vaan keskittyy jatkossa vahvemmin seuran junioritoiminnan kehittämiseen ja juniorijoukkueiden valmentamiseen. Kakkospelinjohtajana ensi kaudella toimii kurikkalainen Tommi Huhtanen palaten näin kasvattajaseuraansa. Huhtasella on pelaajatausta KoU:n junioripuolelta sekä laajaa pelinjohtokokemusta niin miesten kuin naisten puolelta Etelä-Pohjanmaan eri joukkueista. Jouni Oja-Lipasti ei jatka edustusjoukkueessa pelaajana. Hän siirtyy KoU nuorten superpesisjoukkueen pelinjohtajaksi ja valmentajaksi.  

Yrttiaho uusi edustusjoukkueen valmentaja

Koskenkorvan Urheilijoiden edustusmiehistö saa uuden valmentajan, kun vaasalainen liikuntatieteen maisteri Harri Yrttiaho aloittaa joukkueen fysiikkavalmentajana. Yrttiaho toimii lisäksi Vaasan Sportin valmennustiimissä fysiikkavalmentajana. Yrttiaholla on myös vahva pesäpallotausta ja kaksi SM-hopeaa taskussa pelaajauraltaan. Koskenkorvan Urheilijoissa ollaan tyytyväisiä uuteen valmentajaan. Seurojen välisellä yhteistyöllä saadaan huippuvalmentajan pidettyä maakunnassa. Sportin lisäksi Yrttiaholla on fysiikkavalmennuksesta kokemusta korisliigan Joensuun Katajasta ja jääkiekon Mestiksen Jokipojista.

Yrttiahon tuo fyysisen valmennuksen lisäksi seuraan myös kokonaisvaltaisemman näkökannan. Vaikka ollaan joukkuelajissa, pohjalla on kuitenkin yksilövalmennus. Yrttiahon vahvaan osaamisalueeseen kuuluu myös ravintopuoli. Pelaajien ravintosuosituksiin niin harjoitus- kuin ottelukaudella on tulossa uusia suosituksia ja ideologiaa.

Ylempi loppusarja tavoitteena

Miesten Superpesiksen sarjajärjestelmä uusiutuu. Runkosarjaan kuuluu kaksinkertainen alkusarja, jonka jälkeen seitsemän parasta jatkavat ylemmässä ja seitsemän heikointa alemmassa jatkosarjassa. Sekä ylempi että alempi jatkosarja pelataan yksinkertaisena sarjana. Jokaisella joukkueella on kolme koti- ja kolme vierasottelua, jotka on etukäteen määrätty. Ylemmästä ja alemmasta jatkosarjasta rakennetaan omat sarjataulukot, joihin lasketaan mukaan alkusarjan ottelut.

Ylemmän jatkosarjan joukkueet sijoittuvat runkosarjassa sijoille 1-7 ja etenevät kahdeksan parhaan pudotuspeleihin yhdessä alemman jatkosarjan voittajan kanssa. Muut alemman jatkosarjan joukkueet sijoittuvat runkosarjassa sijoille 9-14. Kahdeksan parhaan puolivälierät (1-8, 2-7, 3-6, 4-5) ja pronssiottelu pelataan paras kolmesta -järjestelmällä, välierät ja loppuottelu pelataan paras viidestä -järjestelmällä. Kotietu on runkosarjassa paremmin sijoittuneilla joukkueilla.

Koskenkorvan Urheilijoiden ensi kauden tavoitteena on suora pääsy ylempään loppusarjaan ja sijoitus jatkosarjassa kuuden parhaan joukossa. Tarkemman tavoitteen joukkue asettaa itselleen myöhemmin harjoittelukaudella.

KoU edustusjoukkue 2017

Dahlström Jere

Haapamäki Ville

Hakomäki Juho

Jakobsson Anttoni

Koskela Jouni

Kuusisto Antti

Kytömäki Mikko

Leppälä Janne

Pukkinen Antti

Puputti Petrus

Toivola Juho

Tuohisaari Tuomas

Vuorenmäki Juuso

Yli-Hirvelä Veli-Pekka

Niskanen Tomi, pj.

Huhtanen Tommi, 2. pj

Yrttiaho Harri, valmentaja

Hakoniemi Artturi, huoltaja

Kuusisto Aki, joukkueenjohtaja

 

Joukkueesta siirtyvät muualle Jouni Mäki (Kitee), Juuso Myllyniemi (Seinäjoki) ja Henri Itävalo (Seinäjoki).

Lisätietoja: Tomi Niskanen, KoU pelinjohtaja, 044 7116 424

Hei Kossun kökkäväki!

Kesän pelit on pelattu ja on aika kiittää teitä Kossun mahtava kökkäporukka !! Kesä on ollut hektinen ja haastava  ja paljon olette vapaa-aikaanne Kossun eteen antaneet. Iso kiitos siitä! Ilman teitä ei Superpesis-tason toimintaa pyöritettäisi.

Nyt pidetään mukava yhteinen kauden päätöstilaisuus kiitoksena teille kökkäväki ja kokoonnutaan vielä kerran tänä vuonna Kossun kentälle perjantaina 16.9 klo 18 aikaan. Tarjolla on ruokaa, jota varten ottaisin ilmoittautumisia vastaan. Vaikka ette ilmoittautuisikaan ja perjantaina näyttää, että pääsette tulemaan, olette tervetullut mukaan. Ilmoittautumisella ottaisin vain suuntaa saammeko paikalla 20 vai 50 hlöä ;) ja ruokaa riittää kaikille.

Nähdään perjantaina kentällä!

Terveisin Kaarina
puh. 0400-692078

Neljäs ottelu alle viikkoon oli Kossun miehistölle liikaa. Kotipelissä ei jaksojen
alkujen jälkeen ollut epäselvyyttä kumpiko jatkaa ja kumpiko joutuu lomalle.

Joensuun Maila rakensi alkuun kolmostilateen, jonka Kossu vielä pystyi torjumaan.
Tasoittavalla Jere Dahlstömin painuvalla välilyönnillä johtoon. Joensuu kuitenkin
tekee kaksi toisessa, varsinkin Juha Niemen naruttama etukentän hidas oli tyylipuhdas.
Neljänessä Joensuu lisäsi johtoa kolmella. Tilanteessa 1-5 Kossu sai vielä kolmostilanteen,
jotka nyt olivat vähissä, sekin tuhoutui sitten välipaloon ja jakso Joensuulle.

Toiselle jaksolle Kossu uusi lyöntijärjestystä ja varsinkin Kossun kapteeni,
Mikko Kytömäki löi monia hyviä vaihtolyöntejä. Valitettavasti vain Juho Toivola pystyi
samaan ja Jeren lyömän avausjuoksun jälkeen ei enää ollut epäselvyyttä jatkajasta.
Toisessa Joensuu tasoittaa ja kolmannessa 1-3 tilanteessa tulee lopullinen ratkaisu,
johon tuomarillakin oli suuri osuus. Henri Itavalon väärään Aleksi Rautiainen lyö ensin
osuman tuomarin käden kautta. Kossu polttaa tilanteesta miehen kolmoselle, mutta
sääntöjen mukaan lyönti mitätöidään, kun tuomari on 'tiellä'. Jatkotilanteesta sitten
Aleksi lyö kakkosjatkeelta läpi ja juoksee kunnarin. Tilanne 1-5, jota kaunistellaan
vielä kahdella. Kossu saa vielä neljännessä palottoman ajon, mutta puhti ei tänään
enempään riittänyt. Joensuu saa vastaansa Sotkamon ja toisena parina jatkaa Kouvola
ja Vimpeli, joka olisi tullut Kossulle vastaan mitalipeleissä heti alkuun.

Kaudesta lyhyenä yhteenvetona voitaneen todeta, että taas loukkaantumiset pilasi sitä liikaa
ja kuormitti siten muutamia pelaajia, varsinkin etenijöitä.. Jalasjärven farmista oli toki hyötyä,
mutta kun nyt Jalaskin putosi ykkössarjasta, pitää keksiä jotain uutta. Juoksuvoimaa ainakin
tiimi kaipaa lisää. Kossulla on kuitenkin runko hyvin kasassa ja siitä on hyvä rakentaa tulevaa kautta.

Tilastot

Alakategoriat

KOSSUSUPER @ INSTAGRAM