Uutiset
/images/02_KUVITUSKUVAT/ylpeys18.jpg

Ensi vuonna Koskenkorvan Urheilijoiden pelinjohtajana ja valmentajana toimii Antti Kuusisto, joka tekee paluun kotiseuraansa parin vuoden tauon jälkeen. Sopimus kattaa seuraavat kaksi kautta ja sisältää option kesästä 2025.

Kuusisto pelasi uransa viimeisen Superpesis-kauden kesällä 2018 Koskenkorvalla, jonka jälkeen hän siirtyi pelinjohtotehtäviin Seinäjoen Maila-Jussien naisiin kolmeksi kaudeksi.

Kuusiston huippupesisura alkoi Kossussa, kun hän oli vuonna 1998 nostamassa seuraa Ykköspesiksestä Superpesikseen. Debyytti tuli neljännessä Superpesiksen nousukarsintaottelussa Haapajärvellä. Hän pelasi Superpesis-uransa kaksi ensimmäistä kautta Koskenkorvalla, josta lähti kiertämään Suomea eri seuroihin yli kymmeneksi vuodeksi.

Matkalta tarttui mukaan yksi Suomen mestaruus (2010), yhteensä yhdeksän SM-mitalia ja 11 Itä-Länsi-ottelua. Nyt oli kuitenkin sopiva paikka palata takaisin kotiseuraan pelinjohtotehtäviin.

- Kossusydän sykkii edelleen vahvasti. Huippupesäpalloon minut repäistiin mukaan vuonna 1998, kun olin 17-vuotias ja pääsin pelaamaan nousukarsintoja. Jäin koukkuun siihen tunteeseen, kun pääsin hieman yllättäen mukaan niihin peleihin, Kuusisto hymyilee.

- Itselleni oli hienoa, että pääsin päättämään uran Kossussa, jossa sen myös aloitin, hän jatkaa.

Roolina myös junioritoiminnan ja junioripolun kehittäminen

Vuonna 2018, kun Kuusisto pelasi viimeistä kauttaan härkäpaidoissa, suoritti hän myös pesäpallon lajivalmentajatutkinnon, johon liittyvän lopputyön hän suoritti Kossulle. Tuolloin hän laati alueellisen pelaajapolun ja junioritoiminnan kehittämiseen liittyvän suunnitelman, jota hän osana tulevaa pestiään ryhtyy laittamaan käytäntöön.

Edustusjoukkueen pelinjohtotehtävien lisäksi hän kehittää juniorivalmennusta ja toimii juniorivetäjien valmennuspäällikkönä. Hän rakentaa osana toimenkuvaansa Kossun Leader-rahoitteisen hankkeen puitteissa junioripelaajien pelaajapolun toimintamallia ja seutukunnallista training camp -konseptia.

Seutukunnallinen Leader-hanke pohjautuu Kuusiston aikoinaan tekemään lopputyöhön, tuolloin ideoituun Jaakko Ilkan -pelaajapolkuun. Kossun lisäksi Laihian Luja sai rahaa vastaavaan hankkeeseen Kyrönmaalla, ja Kuusisto auttaa siten osaltaan myös kyrönmaalaisia junioreita eteenpäin pelaajapoluilla.

- Oli hiljainen unelma taustalla, että pääsisin joskus toteuttamaan näitä asioita käytännössä. Nyt on se tilanne ja olen oikeasti todella innoissani tästä kaikesta, Kuusisto sanoo.

- Pyrimme auttamaan myös juniorivalmentajia. Olen nähnyt monesti, kun omat lapset harrastavat, kuinka paljon junioreissa tehdään pyyteetöntä ja mahtavaa hommaa. Haluamme myös parantaa heidän ammattitaitoaan siinä roolissa, joka on vaativa, hän sanoo.

Kolme vuotta SMJ:n naisten pelinjohtajan olivat Kuusiston mukaa palkitsevia.

- Nykypäivän valmennus on kokonaisvaltaista, ja pelaajien kanssa käydään myös henkilökohtaisia asioita läpi. Ei ole enää sitä, että joukkuetta ohjataan tiettyyn suuntaan, vaan otetaan yksilöt huomioon, Kuusisto sanoo.

- Iso tavoitteeni on kehittää myös omaa viestintää ja kommunikaatiota, koska se on pesiksessä erittäin tärkeää. Joukkueen sisäistä kommunikaatiota lähdetään kehittämään hyvin varhaisessa vaiheessa. Se tarkoittaa myös pelin sisäistä kommunikaatiota, joka lähtee esimerkiksi kaaripelistä ja lyöjän sekä etenijän viestinnästä, hän jatkaa.

Välivuosi kirkasti ajatuksia tulevaan

Kuusiston päätös hypätä Kossun matkaan tulevalle kaudelle lähti kypsymään kuluvan kesän loppupuolella. Tänä kesänä Kuusisto piti tietoisesti välivuoden pesäpallosta, joka on hänen mukaansa tehnyt hyvää. Kesä on mennyt käydessä pohjoisessa ja viettäessä aikaa rauhassa.

- Jos olisin viime vuoden jälkeen lähtenyt puskemaan heti uutta, niin silmä ei olisi ollut niin kirkas kuin olisin halunnut. Itsestä huolehtiminen on tärkeää ja haluan, että pelaajat huolehtivat itsestään ja arvioivat omaa jaksamistaan. Niinhän täytyy myös itse toimia. Tunnistin, että jaksamisen suhteen on raja lähellä ennen välivuotta, Kuusisto kertoo välivuodestaan.

Kossun uuden pelinjohtajan sopimus on voimassa huolimatta siitä, pelataanko seurassa ensi kaudella Ykköspesistä vai Superpesistä. Tavoitteena on luonnollisesti säilyttää paikka Superpesiksessä.

- Pääpaino edustuksen kanssa on nyt se, että sarjapaikka säilyy. Kaikki tehdään sen eteen, että se toteutuu. Jos ei toteudu, asiat muuttuvat, mutta oma sitoutumiseni pysyy samana, Kuusisto vakuuttaa.

Tämän kauden ja tulevat karsintaottelun vievät maaliin pelinjohtajakaksikko Mikko Vainionpää ja Petrus Puputti, mutta he ovat sopineet, että Kuusisto hyppää valmennuksellisiin aputehtäviin jo karsintojen aikana. Jo ensimmäisessä karsintaottelussa Kuusisto toimii katsomovalmentajana.

- Mikko hoitaa sisäpelin pyörittämisen ja siellä on syntynyt kivasti tulossa, mutta ulkopelissä tiettyjä asioita pystyy tarkentamaan paremmin. Joukkueelle valmennukselle tehdään myös ennakkoja tulevista peleistä, jotka palvelisivat heidän toimintaansa, Kuusisto kertoo.

- Nyt pääsee myös näkemään joukkueen arjessa, joka on tärkeää itselleni tulevaisuutta ajatellen. Pääsee tutustumaan pelaajiin, kun ei katsomon ja ruudun takaa heidän kanssaan voi tutustua, Kuusisto hymyilee.

Tämä kausi on kuitenkin vielä kesken, ja tuoreen pelinjohtajan toivotaan auttavan joukkuetta eteenpäin kuluvan kauden tärkeimmillä hetkillä. Myös seuran puheenjohtaja Juha-Pekka Karvonen on tyytyväinen, että sopimus Kuusiston kanssa syntyi.

- On selvää, että Antin liittyminen joukkueeseen antaa Mikolle ja Petrukselle lisää työkaluja ja mahdollisuuksia kauden tärkeimpiin otteluihin. Suuren seuraikonin mukaantulo antaa luonnollisesti ylimääräisen lisävaihteen pelaajillemme ja lisää kiinnostavuutta Koskenkorvan Urheilijoiden suuntaan. on hienoa julkistaa samalla valmennus- ja pelinjohtosopimus, Karvonen kertoo.

- Monet tietävät Antin tekemisen tason ja periksiantamattomuuden pelaajana, ja vahvan osaamisen lajivalmennuksellisesti. Arvostus pelaajien keskuudessa on suuri. Olen puheenjohtajana tyytyväinen siitä, että seurassa harjoittelun vaatimustaso ja tavoitteellisuus tulee olemaan tulevaisuudessakin huippuluokkaa niin edustusjoukkueella kuin junioreillakin, hän jatkaa.

KOSSUSUPER @ INSTAGRAM