Valmennusjohdon sekä Puputin mietteitä avausleiriltä.

Kossun edustusjoukkue avasi harjoituskauden virallisesti menneenä viikonloppuna testileirin ja palaverien muodossa. Perjantaina joukkue kokoontui Ilmajoella ja lauantaina jatkettiin Nurmossa ja Seinäjoella. Pelinjohtaja Tomi Niskanen oli heti alkuun mielissään siitä, että kaikki 14 sopimuspelaajaa saatiin heti alusta alkaen treenivahvuuteen mukaan. Lisäksi ringissä on tällä hetkellä 3 nuoremman kaartin edustajaa.

Leirin päätyttyä teimme valmennusjohdolle sekä joukkueen uudelle pelaajalle Petrus Puputille muutaman tiukan kysymyksen. Tässä herrojen mietteitä:

Pelinjohtaja Tomi Niskanen:

- Millä mietteillä uuteen harjoituskauteen?

Tomi: Innostuneena ja uudistuneena. Paljon on analysoitu viime kautta pelillisesti missä asioissa puolivälierä-sarjassa hävisimme Jomalle ja tietenkin koko kautta, loukkaantumiset mistä johtui ja paljon muita asioita.
Päällimmäisenä ajatuksena uudistuminen ja oman toiminnan kyseenalaistaminen. Kaikkien toiminta ei ole ollut viime eikä menneinä vuosina huipputasolla missä halutaan asioiden olevan.  Kaikkien on sitouduttava tiiviimmin - luulemisen aika on ohi.

Harrin(Yrttiaho) kanssa on tiiviisti kuukausi kasattu ajatuksia kauden prosessista ja siitä miten myydään ajatuksia pelaajille. Me valmentajat voimme auttaa - urheilijoiden vastuusta ja motivaatioista homma lähtee - yhdessä tehdään.

Huippuammattilaisen saaminen seuraan toi herätyksen ja innostuksen jokaisen tekemiseen. 

Harrin tulon myötä saimme mahdollisuuden huipputasolle nousemiseen yksilötasolla / seurana - meidän on motivoiduttava tekemään isojakin muutoksia.
Urheileminen nostetaan entistä tärkeämmäksi arvoksi.

- Miltä joukkue vaikuttaa näin avausviikonlopun perusteella?

Tomi: Yhteinen avausleiritys oli tosiaan nyt, suurin osa pelaajista on harjoitellut jo pari kuukautta aktiivisesti, siellä on noin 1-2vkon paussia ollut kauden jälkeen.
Harrin ohjeistuksella sitten muutaman viikon.
Nyt on testiviikko takana ja tästä jatketaan eteenpäin yksilöllisesti.

Haksan (Juho Hakomäki) kanssa on tehty lukkaritreeniä ja fysiikkaharjoittelua ominaisuuksien parantamiseen käytännössä viime kauden loppumisesta lähtien.
Yhteisiä tapaamisia joukkueella on ollut jo aiemmin syksyn aikana.

Joukkue on alkutekijöissään, annetaan rakentua rauhassa. Motivoitunut  joukkue on, se on käynyt selväksi syksystä lähtien.

Joulukuussa meillä on kaksi pidempää leiritystä. Yhteisharjoittelun aloitamme tammikuussa.
Seurassa yleisesti on positiivinen pöhinä ja sen aistii joukkuekin.
Aika siirtyä tekoihin.

Fysiikkavalmentaja Harri Yrttiaho:

- Miltä on alkutaival tuntunut Koskenkorvan Urheilijoiden valmennustiimissä ja miltä joukkue vaikuttaa? 

Harri: Alkutaival on tuntunut erittäin hyvältä. Se on ollut työntäyteinen, mutta erittäin antoisa. Tompan kanssa olemme keskustelleet paljon prosessista ja sen osalta olemme kasanneet palapeliä osanen kerrallaan talven osalta yhteen. Joukkueessa näen paljon mahdollisuuksia. Jokaisessa pelaajassa on paljon ulosmittaamatonta potentiaalia.

- Mitä asioita haluat erityisesti painottaa/tuoda esille joukkueelle/yksilölle näin talviharjoittelukauden alussa?

Harri: Näin alkuun tottakai yritän tuoda oman tietämykseni yleisesti harjoitusprosessista ja siihen liittyvistä asioista. Kokonaisuus on saatava mahdollisimman hyvin kehitystä tukevaksi joka osa-alueella. Tarkoitus on myös tuoda ymmärrys tehdyistä asioista pelaajille, jotta mahdollistaisimme heidän tekemisensä laadun. Harjoittelu tulee olemaan heti alusta asti yksilöllistä, joten yksilön vastuu ja heidän oman tekemisensä omistaminen on ollut yksi tärkeimmistä asioista tässä vaiheessa.

2.Pelinjohtaja Tommi Huhtanen:

- Mikä vaikutelma jäi uudesta Kossun joukkueesta avausviikonlopun jälkeen?

Tommi: Ensivaikutelma oli erittäin hyvä. Joka miehellä on kova halu kehittyä niin yksilönä, kuin joukkueenakin. Erityisesti nuorisokaarti näytti jo nyt, että nälkä isoon rooliin on kova. Tästä on hyvä jatkaa!

- Mikä fiilis itselläsi on tässä vaiheessa, nyt kun aloitat ensimmäisen kauden superin 2.pelinjohtajana?

Tommi: Hyvä ja innostunut fiilis. Joukkueessa on paljon ennestään tuttuja pelaajia ja porukkaan olikin helppo tulla. Kyllä tämä hieno mahdollisuus on myös itselle, kun pääsee työskentelemään huippuvalmentajien ja huippupelaajien kanssa.

Petrus Puputti:

- Joukkueen uusi pelaaja Petrus Puputti, miltä on Kossu maistunut näin alkutaipaleella?

Petrus: Makoisaltahan tämä alkutaival on maistunut. Syksyn mittaan on ollut pari epävirallisempaa kokoontumista, mutta nyt tosiaan laitettiin varsinaisesti hommat koko joukkueen voimin käyntiin. Uuteen seuraan ja porukkaan siirtyminen tuo aina oman mausteen tähän hommaan, samalla se virkistää mieltä ja motivoi tekemään entistä kovemmin töitä.

- Miten muu joukkue on ottanut uuden pelurin vastaan?

Petrus: Hyvän vastaanoton koen saaneeni, mukava on ollut liittyä joukkueeseen ja lähteä tekemään hommia joukkueen tavoitteen eteen. Selkeästi huomaa, että ympärillä on todella motivoituneita pelaajia, joille ei pelkkä puolivälieräpaikka riitä.

- Oletko päässyt nauttimaan jo Jere Dahlströmin uskomattomista tarinoista?

Petrus: Ainoastaan yhden treenin verran, mutta eiköhän tuota tässä talven ja kesän mittaan ehdi jokusen tarinan kuulemaan!