Kossu ja Ville-Veikko Olli ovat solmineet tulevaa kautta koskevan sopimuksen.

Neljättä kauttaan Kossussa pelaava Ville-Veikko Olli jatkaa pelejään Koskenkorvalla myös ensi kaudella. Uusi sopimus on yksikautinen ja kattaa tulevan kauden.

Pääasiassa lyöjäjokerina kuluvan kauden pelannut Olli on lyönyt 15:ssa ottelussa 0+12=12 ja kerännyt tililleen 46 kärkilyöntiä. Lisäksi hän on tuonut kuusi juoksua ja suorittanut kärkilyönnit 54,76-prosenttisesti.

”Vince” on tyytyväinen jatkostaan Kossun kanssa.

- Hyvillä fiiliksillä jatkan seurassa. Tärkeitä sopimuksia jo ensi kautta ajatellen on muitakin kasassa, kuten esimerkiksi Juho Hakomäen kanssa. Pääsimme helposti yhteisymmärrykseen, Olli myhäilee.

Superpesiksen vuoden 2014 tulospelaaja Olli on Eurajoen Veikkojen kasvatti, joka on kuitenkin pelannut jo pitkään kasvattajaseuransa ulkopuolella. Ensimmäiset kosketukset Superpesikseen hän otti Kankaanpäässä kesällä 2014, jossa hän voitti myös A-poikien SM-kultaa vuonna 2015.

Vaikka tämä kausi Ollilla on mennyt pääasiassa jokeripaidassa, on hänet nähty monena vuonna myös ulkokentällä. Pelipaikka on vaihdellut kolmospuolen polttajan ja vahdin paikalta aina lukkariksi, ja vuonna 2015 häne valittiin myös vuoden poikalukkariksi.

Kossun kuluva kausi on ollut vaihteleva, mutta peli on ottenut askeleita eteenpäin kauden edetessä, ja siten myös pisteitä on alkanut karttumaan tilille. Nyt on edessä jälleen tärkeä kolmen pelin viikko sen suhteen, että alkukaudella tavoitteeksi asetettu pudotuspelipaikka saataisiin vielä kairattua.

- Oma rooli on vaihdellut jonkun verran jokerin ja ulkokentän välillä. Aina jää parannettavaa, mutta ihan tyytyväinen olen kauteen tähän mennessä, Olli summaa.

- Joukkueena meillä on ollut parempia jaksoja ja heikompia jaksoja, mutta mikä tärkeintä, olemme pystyneet koko ajan kehittämään peliä ja sitä kautta pistepottikin vielä varmasti karttuu, hän jatkaa.

Kossu pelaa seuraavan pelinsä keskiviikkona, kun härkäpaidat vierailevat Kouvolassa. Seuraava kotipeli pelataan perjantaina, kun Joensuun Maila saapuu vieraaksi Sähkökoje Areenalle. Tervetuloa kannustamaan Kossu voittoon!