Kausi pyörähti käyntiin keskiviikkona, kun Imatran Pallo-Veikot vieraili Sähkökoje Areenalla. Pisteet lähtivät vierailijoiden matkaan jaksoin 0-2 (6-7, 3-9).

Kauden ensimmäisestä pelistä jäi käteen jotain hyvää ja jotain parannettavaa. Ottelu lähti käyntiin mukavasti ja kolmannen vuoron tasoittavalle asti niukka 1-0-johto pysyi taskussa. Kossun johtojuoksun löi heti ottelun ensimmäisestä  kolmostilanteesta lyöjäjokeri Jere Dahlström ja toi etenijäjokeri Otto Kauppinen.

Kolmannen tasoittavalla Aleksi Rantala koki kuitenkin ikävän loukkaantumisen ja hän joutui jättämään pelin kesken. Hänen tilalleen ulkokentälle vaihdettiin lyöjäjokeri Petteri Kortelainen, jota ei oltu nähty ennen keskiviikon ottelua ulkokentällä pitkään aikaan. Vuosien tauon jälkeen ulkokentälle Superissa palannut Kortelainen hoiti tonttinsa tilanteeseen nähden hyvin, mutta ulkopeli sakkasi kuitenkin tämän jälkeen.

Imatra rallitteli kuusi juoksua kolmannen tasoittavalla.

- Meillä oli tiedossa, että jokerikalustossa ei ollut niin sanottua ulkopelaajaa. Emme esittäneet otellun alullakaan mitään aivan häikäisevää tekemistä, mutta oli tietty hallinnan tunne. Sitten meni mies rikki ja laitettiin Kortelainen ulkokentälle, Kossun pelinjohtaja Mikko Vainionpää kertoo.

- Ulkopeli hajosi siinä vaiheessa, mutta se ei ollut Kortelaisen syy. Ulkokenttä ei pärjännyt siinä tilanteessa. Tuli aika paljon kaikenlaista pientä ja suurta virhettä, hän jatkaa.

Neljännen aloittavalla vierailijoiden saamaa isoa saumaa lähdettiin kuromaan kiinni. Siinä myös onnistuttiin, kun Kortelainen paukutteli pallon läpi ensin kunnarin ja kahden tavallisen arvoisesti. Tämän jälkeen Juho Hakomäki kotiutti vielä Kortelaisen. Tasoitusjuoksun löi Dahlström ja toi Eero Kuitunen.

Johtojuoksua ei kuitenkaan pystytty tekemään, joten neljännen tasoittavalle lähdettiin puolustamaan jaksotasuria. Se ei onnistunut, kun vierailijat onnistuivat kaivamaan vielä seitsemännen juoksun ja siten jaksovoiton.

Toisella jaksolla härkälauma pystyi roikkumaan kaksi vuoroparia Imatran kannassa, mutta kolmannen aloittavalla Imatra paukutteli jälleen kuusi juoksua, josta ei enää tällä kertaa pystytty nousemaan.

- Sisäpelissä oli tosi paljon hyvää. Varsinkin kotiutuslyönneissä onnistuttiin aika hyvin. Yhdeksän juoksua peliin on ihan hyvä määrä. Lisäksi pelissä oli kolme tai neljä tilannetta, joissa vastustajan ulkokenttä teki ihan huippusuoritukset ja niistä niukat palot, Vainionpää sanoo.

- Sisäpelissä täytyy vielä parantaa kuitenkin näppejä ja omia viistomailoja, joita käytetään paljon. Niihin pitää saada lisää laatua. Iso harmi tietysti tuo loukkaantuminen ja kova mietintä edessä tässä ennen seuraavaa peliä, mitä tehdään, hän jatkaa.

Seuraava ottelu on edessä maanantaina, kun härkälauma vierailee naapuripitäjässä Seinäjoen JymyJussien kotistadionilla. On vielä epävarmaa, pystyykö Rantala tuolloin pelaamaan, mutta tilannetta seurataan.

- Vastassa on tuttu joukkue ja käymme heitä vähän läpi siten, että katsomme, mitä omia lyöntivariaatioita käytämme ja mitkä ovat heidän vahvuutensa. Työmaata on, kun vedetään lauantaina lajia. Pääasiassa keskitytään omaan tekemiseen niin kuin ketä tahansa vastaan, Vainionpää sanoo.

Kossun palkitut:

I Petteri Kortelainen
II Jere Dahlström
Ruutu-tähti: Juho Hakomäki