Pelinjohdon väliraportti: A-pojat,B-pojat,Suomensarja
Kokonaisuutena voidaan todeta heti kärkeen että jos viime kesä selvittiin käytännössä loppuun asti ilman vakavempia loukkaantumisia niin tänä kesänä ollaan saatu "nauttia" pienemmistä ja isommista vammoista sitten oikein urakalla. Ja kuten kaikki ovat varmasti huomanneet niin samoja huolia on ollut myös edustuksella pitkin kesää. Tämä on vaikeuttanut erityisesti suomensarjan pelaamista koska jo muutenkin pienestä ryhmästä on jatkuvasti ollut 1-2 pelaajaa sairastuvalla ja edustus on myös tarvinnut apuja samojen huolien takia..Tottakai positiivisena puolena mm.Tumpin vakuuttava esiinmarssi korkeimmalle sarjatasolle kun pääsi vain pelaamaan. Lisää samoja otteita on varmasti luvassa kunhan muutkin tulevaisuuden nimet pääsevät näyttämään osaamistaan pidemmällä aikavälillä eikä vain hajanaisissa "paikkauspeleissä". Mutta se niistä loukkaantumisista ja muista...Punainen Härkä jatkaa taistelua viimeiseen mieheen joka sarjatasolla syksyyn asti!
B-pojat:
alkusarjan tulokset liiton sivuilla: http://ftp.pesis.fi/bpo10b.txt
Alkusarja B-pojissa oli hankala siinä mielessä että pelejä oli erittäin harvakseltaan ja näin esim.hengen luominen joukkueeseen on ollut vaikeaa. Voitettuamme neljä ensimmäistä peliä puhtaasti varma jatkopaikka sinetöityi jo kesäkuussa. Tästäkin johtuen viimeiset pelit ovat olleet enemmän ja vähemmän pelailua. Eli nyt eletään jatkosarjan alkua odotellessa jolloin todellinen iskukyky mitataan. Terveystilanne B-pojissa alkaa olla hyvää luokkaa ja pääsemmekin lähes ykkösnyrkillä hyökkäämään jatkosarjaan ja välieriä kohti. B-poikien jatkosarja alkaa elokuun ensimmäisen viikonlopun tienoilla. Seuratkaa ilmoittelua mm.näillä sivuilla. Tarkat pelipäivät julkaistaan heti kun ne saadaan sovittua. Tervetuloa peleihin!A-pojat:
alkusarjan tulokset: http://ftp.pesis.fi/psu10.txt
A-pojissa taistelu jatkopaikasta venyi aina viimeiseen peliin asti jossa Jyväskylän Kiri oli voitettava puhtaasti Hippoksella jotta jatkopaikka varmistuisi. Valmistautuminen otteluun sujui suunnitelmien mukaan eikä Kiristä lopulta ollut vastusta missään vaiheessa peliä. Jatkopaikan varmistumisen kannalta taitekohtana voidaan pitää heinäkuun alun "härkäviikkoa" jolloin mm.otettiin revanssi Kouvolasta jolle hävittiin kauden avausottelu "pystyyn". Kouvola taisteli sarjan loppuun asti mutta jäi lopulta pisteen päähän. A-pojille alkusarjasta hyvä arvosana ja kruununa tietenkin jatkopaikka. Terveystilanne alkaa olla myös A-pojissa paranemaan päin ja näyttääkin siltä että jatkosarjaan saadaan miehet "omille" paikoilleen. Heinäkuun viimeisellä viikolla ehditään jopa harjoitella muutaman kerran täydellä teholla joten valmistautuminen on hyvällä mallilla. Joukkueenjohto on tehnyt myös töitä sen eteen että maanpuolustusta parasta aikaa opiskelevat Kossun taistelijat saisivat loma-anomukset jatkopeleihin läpi. Nyt odotetaan vain että loputkin joukkueet saavat alkusarjansa päätökseen (viimeiset pelit pe 30.7). A-poikien jatkosarja alkaa ma 2.8. Tarkemmat tiedot peleistä julkaistaan näillä sivuilla heti kun vastustajat ja pelipäivät varmistuvat. Tervetuloa kannustamaan A-poikia taistelussa paikasta välieriin!
Suomensarja:
tulevat ottelut:pesis.fi/kilpailutoiminta/sarjaohjelmat/suomensarja/miesten_suomensarjan_lansilohko/sarjatilanne: yle txt sivu 245
Suomisarjan kausi kuten alussa tuli todettua on ollut erittäin hankala loukkaantumisten ym.seikkojen takia. Karkein esimerkki oli ottelu Vähäkyrössä ma 26.7 jonne saatiin juuri ja juuri 9 pelaajaa kasaan. Näistä kolmelle esiintyminen oli vieläpä ensimmäinen suomensarjatasolla. Tavoitteena on kaikesta huolimatta pelata kunnialla loppuun asti ja säilyttää suomarin sarjapaikka. Pelejä on jäljellä neljä joista 3 on viikonloppuisin. Tämä helpottaa huomattavasti pelaajien saamista kasaan ja saattaa armeijan miehetkin ehtiä paremmin. Tervetuloa seuraamaan vielä myös Kossun 2-joukkueen otteita!Kaikki siis naapurin mummaa myöten kentälle kannustamaan KOSSUT VOITTOON!
Terveisin:
Aki Kuusisto
Timo Rintamäki
| Seuraava > |
|---|




