Kossu pysäytti Kainuun kultajunan

Tallbacka_iskee
Yli kolmetuntisessa yleisöön menevässä trillerissä Kossu otti makean ja erittäin tärkeän voiton viime vuoden mestarista Sotkamon Jymystä. Kossusta loisti erityisesti Juha Puhtimäki lautasen ääressä, Marko Honkola kivitalon korkuisilla pompoillaan (tehot 8/8) ja Tuomas Tallbacka lyöden kolme komeaa juoksua. Kossu kehitteli jokaisessa yhdeksässä sisävuorossaan vähintään yhden kolmostilanteen. Nämä kaksi pistettä tuli todella tärkeään paikkaan tavoiteltaessa paikkaa kahdeksan joukkoon kun samalla kierroksella Kiri otti puhtaan kolmen pisteen voiton Hyvinkäästä.

 

1.Jakso
Kossu aloitti ulkona todella nihkeästi ja Sotkamo sai heti palottoman ajolähdön Kossun ulkokentän avustaessa. Mikko Lahtinen löi vieraat johtoon ja toinen juoksu tuli harhaheitolla. Kossu ei kuitenkaan lannistunut ja kavensi heti seuraavassa vuorossa Juha Puhtimäen keskipompolla. Toisessa vuorossa Kossu pääsi hienosti peliin mukaan ja meni 4-2 johtoon. Komeimman siivun veti Juho Ranto lyömällä pystärillä pallon kakkosluukusta pöpelikköön kunnarin arvoisesti. Jälleen Kossulle tuli erittäin musta vuoro, kun Sotkamon Mikko Kemppainen nosti pystykopin takakentälle. Epäonnekseen Kossun koppari Mikko Kytömäki päästi pallon kenttään ja pomppasi maton reunasta kauas taakse. Tuloksena kaksi juoksua. Vielä kun tappikumura meni Kytömäen räpylän alta taka-aitaan asti, niin Sotkamo johti 4-6. Tästä ei Kossu enää pystynyt ensimmäisellä jaksolla nousemaan muutamasti hyvistä yrityksistä huolimatta.

2.Jakso
Toisen jakson avausjuoksu nähtiin kolmannessa vuorossa Tuomas Tallbacka niitatessa pallon komeasti kakkossaumasta aina kopparille asti. Neljäs vuoro muodostui ottelun käännekohdaksi, kun Kossu murjoi Sotkamo kentästä peräti neljä juoksua. Komeimmat siivut nähtiin Jukka Latvalan ja Antti Pukkisen mailasta. Molemmat pistivät pallon vastustamattomasti koppari Roppe Korhosen eteen, jolla ei ollut mitään mahdollisuuksia polttaa etenijöitä kotipesään. Sotkamo kavensi vielä viimeisessä juoksun arvoisesti. Jakso Kossulle komeasti 5-1.

Supervuoro
Heti alkuun näki, että Kossun porukalla on hurmos päällä ja Sotkamon ainut kotiutusyritys kariutui kolmospolttaja Tuomas Tuohisaaren kynsiin. Kossulla omalla vuorollaan palottoman ajolähdön Marko Honkolan loistavalla pompolla. Lyömään asettui Juha Puhtimäki ja hän veti viimeisellä lyönnillä pallon laakana kakkossaumaan ja Antti Rantalan oli helppo tuoda voittojuoksu. Näin yksinkertaiset miehet ottivat yksinkertaisella pelillä makean voiton ajatellen kahdeksan parhaan joukkoon selviytymistä.
Rantala_tuo_voittojuoksun

Koskenkorvan pelinjohtaja Juha-Pekka Soini: Poikien kanssa puhuttiin, että olisi kova päänahka saatavilla. Meinasi maailma romahtaa, kun annettiin ekalla jaksolla ilmaiseksi juoksuja. Päätettiin tauolla, että halvalla ei nahkaa myydä. Hyviä suorituksia monella pelaajalla. Ulkopeliin myös tyytyväinen.

Koskenkorvan 1-palkittu Marko Honkola: Yksinkertaisen miehen pitää tehdä yksinkertaisia ratkaisuja. Vastustaja pompotti palloa yllättävän paljon. Annettiin ensimmäinen jakso ilmaiseksi, mutta sen jälkeen noustiin hienosti. Erittäin tyytyväinen voittoon.

Sotkamon pelinjohtaja Mikko Kuosmanen: Kyllähän pelattiin huono peli. Ykköstilanteen purku oli vaikeaa, koska lähes jokaisella näpillä vei vastustaja miehen kakkoselle. Honkolan pompoille ei voitu mitään. Kossu pelasi hyvän pelin ja teki meidät huonoksi. Kossu antoi ainokaisen pisteen meille lahjaksi. Onnittelut Kossulle!

Sotkamon 1-palkittu Antti Hartikainen: Jos rehellisiä ollaan, niin Kossu olisi ansainnut kaikki kolme pistettä. Huono peli meiltä.

Kolmostilanteet: Kossu 21 ja SoJy 21

Palkitut:
KoU: I Marko Honkola ja II Tuomas Tallbacka
SoJy: I Antti Hartikainen ja II Roope Korhonen
Ilkka-takki (kotijoukkueen ulkokentän kunkku): Juha Puhtimäki
Iltalehden leijonat: 3 Juha Puhtimäki, 2 Marko Honkola ja 1 Tuomas Tallbacka

Yleisömäärä: 1833

 
Mainospalkki
Virallinen jälkipelipaikka
Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki
Mainospalkki